
Kuun kirkas kumotus ei enää särkenyt niin pahasti Rahkon silmiä.
Se tiiraili vahingoniloisesti taivaalla hupenevaa valonhäivää, joka tummui ja pimeni vähän kerrallaan. Taika toimi oikein hyvin, Rahko pisti tyytyväisenä merkille. Tervaa tipeksi sen pitelemästä siveltimestä maahan tasaisena mustana purona. Musta seos oli sotkenut kauttaaltaan myös Rahkon itsensä, mutta asia ei vaivannut sitä juurikaan. Taikuudella oli aina hintansa.
Continue reading →